Riippuvuuden varjossa – kun perhe elää addiktion keskellä

Kuvittele koti, jossa tunteiden vuoristorata on arkipäivää. Aamulla kaikki voi olla hyvin, mutta illalla ilmapiiri muuttuu odottamatta jännitteiseksi. Riippuvuuden varjossa elävät perheet kokevat tämän jatkuvasti. Riippuvuus ei ole pelkästään yksilön ongelma – se vaikuttaa koko perheeseen, muokkaa sen dynamiikkaa ja jättää jälkensä tuleville sukupolville.

Monelle riippuvuus on keino hallita elämän epävarmuutta. Lähes jokaisella meistä on harras toive elää onnellisena ja löytää mielen sekä sielun rauha. Elämän kauneus ja haaste piilevät siinä, että tämä rauha ei ole pysyvää – onnellisuuden tunne saattaa hetkellisesti täyttää sydämemme, mutta katoaa ja jättää jälkeensä kaipuun ja surun.

Addiktio on pyrkimys yrittää hallita tätä elämän sykliä, yritys hallita ja palauttaa onnellisuuden tunnetta mielialamuutoksen kautta. Addiktio tarjoaa hetkellisen helpotuksen, pakopaikan sietämättömiltä tunteilta. Kyse ei ole pelkästään päihteistä – riippuvuus voi ilmetä monessa muodossa: rahapelien, työn, ihmissuhteiden tai esimerkiksi suorittamisen kautta.

Yhteistä kaikille riippuvuuksille on se, että ne luovat illuusion hallinnasta, täyttymyksestä, kiihottumisesta tai turvallisuudesta, vaikka todellisuudessa ne vain syventävät ahdistusta ja epävarmuutta eksponentiaalisesti.

Lapsen perustarpeita on olla suojeltu, rakastettu, hoivaa saava ja kohdattu. Perheessä, jossa riippuvuus on läsnä, lapset oppivat mukautumaan. He kehittyvät selviytyjiksi, jotka aistivat ympäristön pienimmätkin muutokset ja oppivat reagoimaan niihin nopeasti. Ilmapiiri on kaltoinkohteleva, sillä riippuvaisen tarpeet ovat etusijalla lapsen kehitystarpeisiin nähden. Jotkut perheen lapsista saattavat omaksua vastuunkantajan roolin, kun taas toiset ehkä vetäytyvät näkymättömiin, joku kenties jatkaa addiktion perinnettä. Sama kaavaa jatkuu aikuisuudessa, päätyen joko riippuvuuden kierteeseen tai kenties täydelliseen kontrolliin, jossa mikään ei saa muistuttaa menneisyydestä.

Läheisriippuvuus on yksi addiktion varjoista. Perheenjäsenet oppivat jo varhain asettamaan toisen tarpeet omien edelle ja sivuuttamaan omat tunteensa. Läheisriippuvainen ihminen hakeutuu usein samanlaisiin ihmissuhteisiin aikuisena, koska ne tuntuvat tutuilta. Puhutaan siis samaa, tuttua kieltä.

Riippuvuus ja läheisriippuvuus ruokkivat toisiaan – addikti tarvitsee jonkun, joka joustaa ja antaa anteeksi, ja läheisriippuvainen tarvitsee jonkun, jota pelastaa.

Mutta miten tästä kierrosta voi irrottautua? Ensimmäinen askel on tunnistaa, miten riippuvuus on vaikuttanut omaan elämään. Se ei ole helppoa, mutta on mahdollista. Toipuminen vaatii rehellisyyttä ja usein ulkopuolista tukea. Perheen sisäinen rakkaus ja ymmärrys voivat olla merkittävä voimavara, mutta joskus tarvitaan myös ammattilaisen apua, jotta juurtuneet toimintamallit voivat muuttua.

Toipuminen ei tarkoita pelkästään riippuvuuden jättämistä taakse, vaan myös uusien tapojen oppimista. Se on matka, jolla opitaan tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteita terveellä tavalla. Se on oppimista siitä, että omat tarpeet ovat tärkeitä ja että elämä voi olla muutakin kuin selviytymistä.

Riippuvuuden katkaiseminen sukupolvien ketjussa ei ole yksinkertaista, mutta se on mahdollista. Se alkaa ymmärryksestä ja halusta tehdä toisin. Jokainen meistä ansaitsee elämän, jossa rakkaus ei ole ehdollista ja jossa turvallisuus ei perustu kontrolliin, vaan luottamukseen. Toipumisen myötä on mahdollista rakentaa elämä, jossa onnellisuus ei ole riippuvuuden tuottama harha, vaan todellinen, kestävä kokemus.